x

Flexibilis suosittaa muillekin pk‐yrityksille IT‐hallinnan siirtämistä pilveen

Flexibilis

Pilvipalvelut ovat tuoneet modernit IT‐palvelut myös pk‐yritysten ulottuville. Tamperelainen verkkoteknologioita kehittävä Flexibilis on edelläkävijä pk‐yritysten joukossa siirtyessään lähes täysin pilviratkaisuihin.

Pilvipalveluiden esiinmarssin myötä pk‐yrityksille on avautunut uusia mahdollisuuksia ottaa käyttöönsä aiemmin vain suuryritysten käytössä olevia teknologioita. Verkkoteknologioita kehittävä Flexiblis Oy on oiva esimerkki pienyrityksestä, joka on siirtänyt lähes kaikki palvelinresurssinsa täysin pilvipohjaisiksi. Kolmetoista henkilöä työllistävä yhtiö tuottaa eri puolella maailmaa toimiville teollisuusyrityksille FPGA (Field‐programmable gate array) ‐mikropiireihin perustuvia viestintäratkaisuja.

Pienehkönä ja erikoistuvana yrityksenä Flexibilis päätti 2011 selkeyttää oman IT‐arkkitehtuurinsa kulurakennetta. Lisäksi haluttiin vähentää IT‐hallinnointiin kuluvaa omaa työmäärää, jotta asiantuntijat voisivat keskittyä omaan ydinliiketoimintaan.

”Strateginen päämäärämme oli päästä eroon omista palvelimista ja omin käsin tehtävästä ylläpidosta. Halusimme myös selkeyttää kustannusrakennetta. Omaan palvelinkapasiteettiin ja ohjelmistoihin investoiminen olisi ollut kallista kolmentoista hengen kokoiselle yritykselle”, kertoo Flexibiliksen teknologiajohtaja Timo Koskiahde. ”Lisäksi ’rautaa’ oli vanhentumassa, joten vaihtoehtona olisi ollut investoida uuteen laitteistoon.”

Pilvestä toteutettu palvelin‐ ja työasemahallinta on ajasta ja paikasta riippumatonta

Flexibilis pyysi neuvoja jyväskyläläiseltä Centero Oy:ltä. Centero suositteli yhtiölle Microsoftin pilviteknologioihin perustuvaa, pk‐yrityksille räätälöityä Centero Seremoniamestari ‐palveluaan. ”Uusien pilvipohjaisten ratkaisujen avulla voimme nyt tarjota pk‐sektorin yrityksille palveluita, jotka aiemmin olivat lähinnä saatavilla vain suuryrityksille”, Centeron toimitusjohtaja Juha Haapsaari iloitsee.

Suositusta seuraten Flexibilis päätti siirtää mahdollisimman suuren osan omasta IT‐infrastruktuuristaan pilveen. Toimisto‐ohjelmistot, sähköposti‐ ja pikaviestinratkaisut yhdistävä Office 365 ‐pilvipalvelu otettiin käyttöön jo 2011. Joulukuussa 2012 myös kaikki omat palvelimet siirrettiin virtuaalikoneiksi pilvipohjaiseen Windows Azure ‐sovellusalustapalveluun.

Päätelaitteiden hallintaa ryhdyttiin toteuttamaan niin ikään pilvipohjaisella Windows Intune ‐hallintajärjestelmällä. Flexibiliksen henkilöstö työskentelee maantieteellisesti hajallaan eri puolella Suomea. Pilven yli toteutettu laitehallinta mahdollistaa sen, että kaikkia työasemia voidaan pitää ajan tasalla sijainnista riippumatta.

Vanhan IT‐ympäristön siirtäminen pilveen toteutettiin hiljaisena aikana joulun alla. ”Kaiken tiedon siirtäminen vanhoilta palvelimiltamme Azure‐palveluun sujui mainiosti. Myös uusien työasemien käyttöönotto kävi sujuvasti Intunen avulla”, Timo Koskiahde sanoo.

Edellytyksenä tinkimätön tietoturva

Tavoitteet on jo pitkälti saavutettu, sillä omista palvelimista, ohjelmistoista ja lisensseistä on päästy eroon. Kuukausiperusteinen hinnoittelu on selkeyttänyt kulurakennetta ja kustannukset on helpommin budjetoitavissa etukäteen. Myös Flexibiliksen omaa aikaa on vapautunut hallinnoinnista. ”Suosittelen ehdottomasti vastaavia pilvipalveluita muillekin pienille toimijoille. Pienellä firmalla ei yksinkertaisesti ole resursseja omasta takaa toteuttaa näin tehokkaita ratkaisuja”, Koskiahde kannustaa.

”Globaaleille yhtiöille aineetonta omaisuutta tuottavan Flexibiliksen kannalta oli myös oleellista, että Windows Intune ja Azure ‐pilvijärjestelmissä tietoturvan taso on korkea. Tämä korostuu entisestään, kun yrityksen henkilöstö on maantieteellisesti hajallaan”, Centeron Juha Haapsaari täydentää.

Käytetyt Microsoft‐tuotteet ja ‐teknologiat

  • Windows Intune™
  • Microsoft Office 365
  • Windows Azure™

Yhteystiedot

Flexibilis
Timo Koskiahde
teknologiajohtaja
timo.koskiahde[a]flexibilis.com
puh. 044 557 4653
Microsoft:
Juha Karppinen
johtaja, palvelinliiketoiminta
juha.karppinen[a]microsoft.com
puh. 050 379 9637
Centero
Teemu Tiainen
asiakassuhteet
teemu.tiainen[a]centero.fi
puh. 010 397 4204

Vapo Oy valitsi Centeron sovelluskartoituksen yhteistyön startiksi »